Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry
Suomen Työväen Musiikkiliitto on valtakunnallinen musiikinharrastajien keskusjärjestö, joka yhdessä piirijärjestöjensä sekä jäsenkuorojensa ja -orkesteriensa kanssa tukee ja edistää musiikin harrastustoimintaa suomalaisten ja erityisesti suomalaisen työväestön keskuudessa sekä toimii kuorojen ja orkestereiden yhdyssiteenä.
Suomen Työväen Musiikkiliiton tärkein tavoite on edistää suomalaisten yhdenvertaista ja helposti saavutettavaa mahdollisuutta musiikin harrastamiseen esimerkiksi ikään, taitoihin, varallisuuteen tai muuhun taustaan katsomatta. Liitto kannustaa myös kaikenikäisiä uusia harrastajia musiikkiharrastuksen pariin, koska musiikin harrastaminen edistää tutkitusti ihmisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyden tunnetta.
Suomen Työväen Musiikkiliitto on maamme vanhin valtakunnallinen harrastajamusiikkijärjestö, joka on perustettu Tampereella vuonna 1920. Liiton kotipaikka on Tampere.
Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry
- järjestää monipuolista musiikkikoulutusta, mm. Aitoon musiikkikurssien puhallinleirin, kapellimestarikurssin ja kuoronjohtokurssin sekä erilaisia lyhytkursseja vuosittain
- kustantaa, myy ja välittää kuoro- ja puhallinorkesterinuotteja sekä oppimateriaalia
- julkaisee Työväen Sävel -lehteä
- järjestää musiikkijuhlia mm. yhteistyössä Pohjoismaisen Työväen Musiikkiliiton (NASOM) kanssa
- luo kansainvälisiä suhteita
- tekee erilaisia yhteistyöprojekteja muiden musiikki- ja kulttuurijärjestöjen kanssa
- toimii musiikinharrastajien edunvalvojana ja monipuolisena asiantuntija- ja palveluorganisaationa
Suomen Työväen Musiikkiliitto on jäsenenä mm. Pohjoismaisessa Työväen Musiikkiliitossa (NASOM), Työväen Sivistysliitossa (TSL) sekä Suomen musiikkineuvostossa (FMC).
Koulutus, musiikkipalvelut sekä yhdessä olo musiikin parissa!
Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry on valtakunnallinen harrastajamusiikkijärjestö, jonka tarkoituksena on tukea ja kehittää musiikin harrastustoimintaa maassamme. Jäsenkuoroissa ja -orkestereissa musiikkia harrastaa noin 2 500 suomalaista.
Suomen Työväen Musiikkiliitto on maamme vanhin valtakunnallinen harrastajamusiikkijärjestö. Liitto täytti 100 vuotta vuonna 2020.

-
Vuoden 2027 TSL-kurssitukien hakuaika on käynnissä 2.-27.9.2026
Kurssitukea voi hakea kurssimuotoiseen koulutustoimintaan. Kurssi on suunniteltu opinnollinen tapahtuma, jossa tietty ryhmä opiskelijoita perehtyy kouluttajan johdolla opiskeltavaan aiheeseen. Kurssin…
-
Uudet kasvot STM:n toimistolla
Julkaistu 16.9.2025 Toiminnanjohtaja Suomen Työväen Musiikkiliiton (STM) ry uudeksi toiminnanjohtajaksi siirtyi kesällä liitossa 11 vuotta eri tehtävissä työskennellyt Marjukka Manner….
-
Suru-uutinen
Julkaistu: 11.5.2026 Suomen Työväen Musiikkiliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Sanna-Mari Holma on menehtynyt huhtikuun lopussa. Otamme osaa läheisten ja koko harrastajamusiikkikenttää koskettavaan yhteiseen…
