Sulasolin ja STM:n kumppanuus tähtää entistä vaikuttavampaan toimintaan ja laajempiin jäsenetuihin

Miten palvelemme suomalaisia laulajien ja soittajien yhteisöjä entistä paremmin, kestävämmin ja vaikuttavammin myös tulevaisuudessa? Tätä on pohdittu paitsi Sulasolin ja Suomen Työväen Musiikkiliiton (STM) omissa hallinnoissa, kuluneen vuoden aikana entistä aktiivisemmin myös liittojemme välisissä keskusteluissa. Keskusteluissa on alkanut muotoutua näkemys yhteisistä tavoitteista, joita kohti liittomme ottavat nyt ensimmäisen askeleen.

STM ja Sulasol julkistavat sopimuksen kumppanuudesta, jolla tavoitellaan entistä vaikuttavampaa toimintaa, elinvoimaista tulevaisuutta ja monipuolisia palveluita. Kumppanuus vie liittojemme pitkään jatkuneen yhteistyön uudelle tasolle edistääksemme entistä paremmin soittajien ja laulajien yhteisöjen toimintaedellytyksiä.

Jäsenyhteisöillemme tarjotaan jatkossa muun muassa erilaisia jäsenetuja ja -alennuksia molempien liittojen puolesta. Kumppanuus käynnistetään tarjoamalla toukokuun alusta lähtien sekä Sulasolin että STM-musiikin nuottikustanteet jäsenhinnoilla molempien liittojen jäsenille. Tulemme myös tiivistämään yhteistyötä entisestään esimerkiksi viestinnän ja erilaisten tapahtumien ja hankkeiden parissa.

Kumppanuus mahdollistaa myös tehokkaamman ja paremman edunvalvonnan sekä liittojemme asiantuntijuuden ja käytännön tuen laajemman hyödyntämisen erityyppisissä jäsenyhteisöissä – niin kuoroissa, orkestereissa, laulu- ja soitinyhtyeissä kuin vaikkapa lauluryhmissä ja yhteislauluorganisaatioissa.

Kumppanuus on satunnaisen yhteistyön tai irrallisten tekojen sijaan pysyvä tapa toimia yhteisymmärryksessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Toivomme tämän yhteisymmärryksen tavoittavan Sulasolin ja STM:n kaikki tasot ja johtavan aktiiviseen ja hedelmälliseen yhteiseloon keskusjärjestöistä aina jäsenyhdistyksiin asti.

STM:n ja Sulasolin kumppanuuden ei tarvitse olla vain kahden kauppa, vaan kutsumme mukaan myös muut alan organisaatiot. Uskomme, että kumppanuuden mukanaan tuoman yhteisymmärryksen ja tiiviin yhteistyön kautta saavutamme yhteisellä toimintakentällämme tuloksia, jotka ovat enemmän kuin osiensa summa.

Aino Herranen Sanna-Mari Holma
toiminnanjohtaja toiminnanjohtaja
Sulasol ry Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry

Kuva: Matti Kuorelahti

Kuva: Matti Kuorelahti

Samankaltaiset artikkelit

  • Vuoden 2027 TSL-kurssitukien hakuaika on käynnissä 2.-27.9.2026

    Kurssitukea voi hakea kurssimuotoiseen koulutustoimintaan. Kurssi on suunniteltu opinnollinen tapahtuma, jossa tietty ryhmä opiskelijoita perehtyy kouluttajan johdolla opiskeltavaan aiheeseen. Kurssin voi toteuttaa lähi- ja/tai verkko-opintoina. Kurssi voi olla kestoltaan yhden tunnin, päivän tai useita päiviä (esim. useamman kuoro-/orkesteriharjoituksen kokonaisuus). Tuki ohjataan laadukkaaseen ja tavoitteelliseen koulutustoimintaan. Tutustuthan hakuohjeisiin huolellisesti ennen hakemuksen tekemistä. Hakulomakkeeseen pääset tästä

  • Historiikkiprojekti

    Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry juhli vuonna 2020 satavuotista toimintaansa, minkä kunniaksi liitto toteutti laajan historiahankkeen. Hankkeen lopputuloksena julkaistiin syyskuussa 2020 suomalaisen työväestön musiikkiharrastuksen sekä työväenmusiikin historiaa käsittelevä teos Hymni työlle – Suomen Työväen Musiikkiliitto ja työväen musiikkiharrastus 1920–2020. Kirja kattaa myös Suomen Työväen Musiikkiliiton satavuotisen historian.

  • |

    Puhtaasti-hanke

    Harrastamme tai teemme työksemme musiikkia, koska rakastamme sitä. Vaan kuinka usein tulemme ajatelleeksi, että musiikkia ei ole ilman musiikintekijöitä? Jotta meillä on musiikkia, josta välittää, on välitettävä myös musiikintekijöistä – ja heidän tekijänoikeuksistaan. Haluamme tehdä sen mahdollisimman helpoksi. Siksi Suomen Työväen Musiikkiliitto on liittynyt Sulasolin vuonna 2022 käynnistämään Lauletaan! Soitetaan! Puhtaasti -hankkeeseen. Mikä Puhtaasti?* Verkkosivujen…

  • |

    Uudet kasvot STM:n toimistolla

    Julkaistu 16.9.2025 Toiminnanjohtaja Suomen Työväen Musiikkiliiton (STM) ry uudeksi toiminnanjohtajaksi siirtyi kesällä liitossa 11 vuotta eri tehtävissä työskennellyt Marjukka Manner. Toiminnanjohtajuuden lisäksi Manner toimii kuoronjohtajana muun muassa Jyväskylän Musica-kuorossa, laulaa Tampere Cappellassa ja soittaa alttoviulua. Musiikkisihteeri Syyskuun alussa STM toimistolla aloitti uusi musiikkisihteeri Kaisa Helenius. Heleniuksella on monipuolinen tausta viestinnän, hallinnon, taloushallinnon ja luovien projektien…

  • Taiteellisten johtajien webinaari 14.3.

    Julkaistu: 17.02.2025 Kumppanimme Sulasol kutsuu seuraavaan taiteellisten johtajien webinaariinsa linjoille myös STM:n jäsenkuorojen ja  -orkesterien johtajat! Lisäksi mukaan on kutsuttu Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen jäsenet.Webinaari järjestetään pe 14.3. klo 15.30-17 Teamsissa ja se on maksuton. Lämpimästi tervetuloa linjoille vaihtamaan ajatuksia Sulasolin taiteellisen johtajan Paavo Hyökin ja muiden kuoronjohtaja- ja kapellimestarikollegoiden kanssa päivänpolttavista asioista, oman työn onnistumisista ja…

  • Turvallisemman tilan periaatteet

    Suomen Työväen Musiikkiliiton tapahtumissa ja toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Periaatteiden noudattaminen takaa sen, että kaikilla on liiton tapahtumissa, tilaisuuksissa ja toimistolla hyvä olla. Jos koet, että jossakin musiikkiliiton tilaisuudessa on toimittu näiden periaatteiden vastaisesti, voit lähettää meille palautetta sähköpostitse tai ottaa yhteyttä puhelimitse. Mikäli tapahtumalla on erikseen valittu häirintäyhdyshenkilö, voit ilmoittaa tapahtuneesta myös hänelle suoraan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *